Leivoin vielä yhden taateli banaani kakun.
Ensimmäisestä kakusta tuli niin hyvä että
päätin tehdä toisenkin.Leipomukset makean
osalta ovatkin tässä.Teen suklaa kakun sitten
uudeksi vuodeksi.Suolaista leivon maanantaina.
Vaikka olenkin kotona en silti ole tehnyt oikeastaan
mitään joulu valmisteluja eri tavalla tai eri aikaan kuin
työssä ollessakaan.Kyllähän leipomuksetkin ovat
tuoreempia mitä lähempänä joulua ne tekee.Pitääkin
pikku hiljaa kirjoitella kauppa listaa aina kun tulee joku
asia mieleen.Perjantaina menemme Ouluun ostoksille.
Siellä on paremmat valikoimat hedelmissä.salaateissa ,
juustoissa ja yleensä melkein kaikessa mitä ostetaan.
Me vietämme joulua ihan oman perheen kanssa.Miehen
serkkuja käy Oulusta yleensä aaton aattona kylässä kun
he vievät tänne hautausmaalle kynttilät vanhempiensa
haudalle.Joulu on siis meillä ainakin todella rauhallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti