Tiistai päivä
Aamu lenkki jäi sitten tältä päivältä tekemättä täällä nimittäin
sataa .No ei se mitään saan varmasti ajan kulumaan .Ajattelin
aloittaa vaatekaappien siivoilun poikien huoneesta.kaikki pieneksi
käyneet ja huono kuntoiset esim.t-paidat hallille räteiksi kun tekevät
auto ja kevari ynm.remppaa ovat sinne omiaan.Oma vaatekaappi
odottaa myös päivitystä jahka sitten myöhemmin.Mies lähtee Kajaaniin
metsästys koira tuomari koulutukseen puolen päivän jälkeen ja minä
jään koiran kanssa.Tulee joskus myöhään illalla.Perjantaina menemme
Ouluun mies tilasi ajan silmälääkärille laseille on nimittäin tarvetta kun kädet
ei enää riitä Kalevaa lukiessa.Minulla on silloin aamulla terveyskeskuksessa
aika verikokeisiin kun seuraavan viikon tiistaina on iso syöpä kontrolli Oyksissa.
Minut kuvataan taas päästä varpaisiin ensin laitetaan varjo aine ja odotetaan .
Sitten kuvataan viipale viipaleelta kuvauksen jälkeen menen toiselle polille
jossa otetaan muita kokeita ja odotellaan ct-kuvauksen tuloksia.Onneksi saan
tietää saman tien löytyikö mitään.Päivä on tosi raskas pitää olla syömättä ja
juomatta kaksi tuntia ennen kuvausta ja aika on jo aamulla klo 7.50.Muutenkin
jännittää ja pelottaa mitä lähemmäksi ajankohta tulee.On vain keksittävä kivaa
tekemistä että saa ajatukset muualle.Maanantaina menen entiselle työ paikalleni
kasvohoitoon kaksi tuntia saa nauttia IHANAA ja näkee taas kaikkia kamuja
ajattelinkin yllättää heidät ja leipoa mustikkapiirakkaa kahvihuoneeseen vietäväksi.
Ihanaa kun on tuollaisia työ kavereita he ovat olleet myös isona tukena tämän minun
sairauden aikana ollaan yhtä perhettä tavallaan.Tällaisia mietteitä tänään iloista ja vähän
surullistakin ,pelottavaa ,odottavaa kun ei tiedä toiveikasta että kaikki olisi hyvin.Mutta
tämän kanssa on vain elettävä.Se mikä ei tapa se vahvistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti