torstai 31. lokakuuta 2013
Varaslähtö Jouluun
Olen siivonnut kolme päivää meidän huussollin kaappeja
onneksi urakka on valmis.Kävin läpi niin astia kuin vaate
kaapitkin.Päivitin poikien vaatteet paljon oli jäänyt taas pieneksi
yleensä lahjoitan ne yhdelle tuttavalle tiedän että menevät tarpeeseen.
Vähän laitoin jo Jouluisia tyynyn päällisiä meidän eteiseen.
Ostin nämä Sandforsin tyynyn pääliset viime vuonna Joulu
alesta jouduin kuitenkin ompelemaan pienemmäksi kun
olivat turhan isot .Ihan kivalta näyttävät kankaassa on
vähän säkkikankaan fiilis.Viikonloppuna laittelen varmaan
lisää Jouluisia tekstiilejä.Ennen vaihdoin verhoista lähtien
mutta en enää haluan säilyttää vaalean tunnelman Joulunakin
lisään vain vähän punaista tyynyillä ja torkkupeitoilla.
Täytyy tunnustaa että maanantain kauppa reissulla ostin
jo ensimmäiset Joulu suklaat.Glökiä ei ole vielä maisteltu
mutta nyt pyhien aikaan ajattelin että voisi nauttia ensimmäiset.
Ostin myös ensimmäiset torttu ja pipari taikinat pakkaseen.
Taidanki ottaa toisen torttutaikinan sulamaan ja tehdä jotain
suolaisia pasteijoita glökin seuraksi.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Syksyisiä asetelmia
Kävimme tutustumassa Muhoksen uuteen
Halpa-Halliin ja ostin muutaman callunan lisää
ja sypressin. Ostin myös tällaisen peltisen astian
Garden mihin laitoin sammalta lisäksi.Syksy on
on ollut lämmin ja kanervat ovat menneet osaksi
ruskeaksi niitä olisi varmaan pitänyt kastella.
Näillä mennään kohti talvea.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Sitä sun tätä asiaa ja asian vierestä
Tällainen beige kimalle huivi tuli lisää huivikokoelmaani
Eilen vietettiin esikois poikamme 18-vuotis synttäreitä.
Kyllä tuo aika rientää tuntuu ihan uskomattomalle .Tänään
hänellä on autokoulua kaupuki ajoa Oulussa .Maanantaina
inssiajo .Eiku peukut pystyyn että kaikki menee hyvin autokin
on jo ostettu .Kävimme myös miehen kanssa eilen Taivalkoskella
katsomassa suomenajokoiran pentuja kolmen viikon päästä ovat
luovutus ikäisiä 8viikkoisia haemme silloin uros pennun meille.
Vaatekaapin päivitystä
Viime viikolla käväisin parin päivän reissun pohjoisessa.
Nämä korut löytyivät puoleen hitaan valkoista nahkaa
ja metallia punottuna ja vähän bling,bligiä tottakai tyylilleen
uskollinen harakka.
Tälle käsirenkaalle oli jo kaulakoru olemassa joten nyt
setti on täydellinen.Ja korut oli -50%.
Onlyn legginsit kiiltävää harmaata ja mustaa samettimaista
kuviota ihanat.
Espritin mustaa napakkaa trikoota housut pienillä
vetoketju yksityis kohdilla.
Sister Pointin harmaa kiiltäväpintainen villatakki ihanaa
ohutta materiaalia.
Bieces hennon vaaleanpunainen toppi ja Onlyn harmaa
mustilla somisteilla.Käyvät hyvin yhteen näiden legginsien
ja villatakin kanssa.
Creamin kaunis villatakki on ihana väreiltään ja lämmin
käy keväällä ja syksyllä takin korvikkeena.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Siivousta ja Tuunausta
Siivousta ja Tuunausta
Eilinen päivä menikin sitten siivotessa ja ikkunoiden
pesussa sisältäpäin mies pesi jo aikaisemmin ulkopinnat.
Oli pakkasta 11 astetta joten vein kaikki
meidän petivaatteet ulos ja annoin olla monta tuntia
kyllä oli illalla ihana kömpiä puhtaiden lakanoiden
ja raikkaiden vällyjen alle nukkumaan.
Tänään sataakin sitten vettä kuin kesällä konsanaan.
Otin kuvan minun orkidea projektista näin paljon on
jo kukkia ja nuppuja vaikka kuinka paljon.Viimeksi
näissä kahdessa oli yhteensä 66 kukkaa.
Tuunailin vähän vanhaa kakkukupua ja laitoin kynttilän
koristamaan sitä.
Tämä vanha valurautainen lettu pannu on ollut meidän
savusaunan pukuhuoneessa toimittamassa kynttilä alustan
virkaa.Nyt kun siivoilin pukuhuoneen talvi kuntoon toin
sen sisälle ja laitoin Pentikiltä ostetun puutarjottimen päälle.
lauantai 19. lokakuuta 2013
Pientä tuunausta kotona
Tämä uusi Riviera Maison varjostin löytyi
White Housista Kiimingistä
Samoin tämä kuppi ja viherkasvi koristavat vanhaa
vaakaa.
Ostin jo aikaisemmin kesällä samasta liikkeestä tämän
vadin valkoisena ja nyt löysin Ale korista saman ruskeana
vati on todella painava ja se on ihanan rustiikkinen.
mennään vähän aikaa kunnes seuraava inspiraatio tulee.
Odotan vähän malttamattomana milloin voisin jo
ripistellä Joulua .Ehkäpä jo ensiviikolla jotain pientä.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Jotain pientä uutta
Tämän ruukun ostin Contry Decon alesta 10e.
Tämä pieni tuikku astia on meidän kukkakaupasta.
Samoin tämä tarjotin on Contry Decosta 10e.
Meillä oli viikko sitten naisten kutsut jossa saimme
ihastella Perfect Home sisustus tavaroita ja mangneetti
koruja.Ostin tämän kauniin kynttilä lyhdyn ja emännän
lahjaksi sain kauniin mangneetti käsirenkaan.
Sain tämän kauniin valkoisen orcidean lahjaksi ja
tämän alla näkyvän marja kranssin.
Tein tämän puolukanvarpu kranssin itse ja ajattelin viedä
sen pikku siskolle lahjaksi .Lähden käymään vähän kyläilemässä
Pohjoisessa pitkästä aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)